Ignatios Antiokialainen on yksi nk. Apostolisista isistä. Hän toimi piispana Syyrian Antiokiassa ja puolusti kristillistä opetusta monenlaisia harjoja vastaan.
Keisari Trajanuksen hallituskaudella (97–117) Ignatios vangittiin kristillisen todistuksensa vuoksi. Hänet kuljetettiin sotilassaattueessa Roomaan tuomittavaksi kuolemaan. Tällä matkallaan Antiokiasta Vähä-Aasian ja Kreikan läpi kohti Roomaa piispa saattoi lähettää paikallisille seurakunnille kirjeitä ja tavata niiden kristittyjä. Kirjeet ovat merkittäviä todistuksia siitä, miten varhaisimmassa kristikunnassa välittömästi Uuden testamentin jälkeisenä aikana opetettiin muun muassa Kirkon olemuksesta ja ykseydestä, Kirkon virasta, ehtoollisesta ja Kristuksen kahdesta luonnosta. Kirjeissä piirtyy esiin myös kuva piispasta, joka hengenvaarassa ollessaankin kantoi uskollisesti vastuuta maailman keskellä elävien seurakuntien kaitsemisesta, mutta joka samalla piti katseensa taivaallisessa voittopalkinnossa, jonka saavuttaisi marttyyrikuoleman kautta.
Ignatios esitteleekin itsensä lukijoilleen käyttäen lisänimeä Theoforos (Θεοφόρος), joka voi tarkoittaa sekä ”Jumalan kantajaa” että ”Jumalan kantamaa”. Kirkollisena kirjoittajana ja Kristuksen vuoksi vangittuna veritodistajana piispa kantoi Jumalan evankeliumia maasta toiseen. Samalla tässä tehtävässään hän oli itse Jumalan kantamana.
Ignatius oli aikansa johtava kristitty. Hän olisi voinut kieltää uskonsa ja välttyä kärsimykseltä, mutta päätti käydä tien loppuun sakkaa. Nykylukijaa hämmentää Ignatiuksen päämäärätietoisuus kärsimyksen edessä ja suorastaan inhorealistinen ymmärrys petojen lähestyvistä hampaista. Ignatius kieltää etukäteen Rooman kristittyjä lahjomasta vartijoita jotta he voisivat etukäteen ruokkia pedot. Jos he tekevät näin, niin Ignatius hyökkää itse petojen kimppuun.
Ignatiuksen kirjeet eivät kuitenkaan ole hullun masokistin jorinaa, vaan tehtävänsä tietävän ”Jumalan kantajan” ja oikean uskon puolustajan rakkauden teko ja todistus. Panoksena oli käytännössä esimerkki koko kristikunnalle siitä, että uskotaanko vain omassa mielessä vai eletäänkö uskoa todeksi lihassa.